EtusivuPiispaHiippakuntaHallintoKoulutus ja kehittäminenTyöalatYhteystiedotTöihin hiippakuntaan

1.2.2007

Meille annettu maa: pohjoisen kirkon ympäristökirja julkaistu

Oulun hiippakunta ja Edita Publishing Oy julkaisevat ympäristön tilaa, ympäristöetiikkaa ja ekoteologiaa peilaavan julkaisun Meille annettu maa - pohjoisen kirkon ympäristökirja.

Meille annettu maa on pohjoisen puheenvuoro suomalaisen luonnon tilasta ja tulevaisuudesta. Kirjassa yli 20 kirkon, tiedeyhteisön, talouselämän ja yhteiskunnan vaikuttajaa kartoittaa ihmisen ja luomakunnan suhdetta.

Kirkko on vastannut ympäristöhaasteeseen laatimalla oman ympäristödiplomin, johon myös Oulun hiippakunnan ympäristöhanke perustuu. Kirja on syntynyt pääosin ympäristöhanketta toteutettaessa vuosina 2003–2006.

Hiippakunta on ollut vilkkaassa vuorovaikutuksessa alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa. Siinä missä ympäristönsuojelun ajatellaan vain rajoittavan ihmisen toimintaa, se myös avaa uusia mahdollisuuksia yrittämiselle ja kutsuu ihmisen pohtimaan omaa moraaliaan ja rooliaan maailmassa.

Julkistamistilaisuudessa ovat haastateltavina mm. seuraavat kirjan kirjoittajat: piispa Samuel Salmi, lääninrovasti Jouko Lepistö, Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen, tutkimusprofessori Erkki Alasaarela ja emeritusjohtaja Mauno Rönkkömäki. Julkistamistilaisuus pidetään 1.2. klo. 12 Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin koulutussalissa (Hallituskatu 3, 90100 Oulu).


MEILLE ANNETTU MAA

Pohjoisen kirkon ympäristökirja

Tekijä: Timo Helenius (toim.)

ISBN 978-951- 37-4867-8

Hinta: 32,90 euroa

Laajuus: 255 sivua

Ulkoasu: nidottu

Kustantaja: Edita Publishing Oy


Lisätiedot:

Edita Publishing Oy

kustannuspäällikkö Joonas Pörsti

puh. 020 450 2228, gsm 040 860 2228

joonas.porsti@edita.fi


Oulun hiippakunnan tuomiokapituli

Timo Helenius

Piispan teologinen sihteeri

puh. (08) 5358 552, gsm 044 755 5552

timo.helenius@evl.fi


Arvostelukappaleet:

asiakaspalvelu.publishing@edita.fi

© Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Ojakatu 1, PL 85, 90101 Oulu. Puh: (08) 5358 510