EtusivuPiispaHiippakuntaHallintoKoulutus ja kehittäminenTyöalatYhteystiedotTöihin hiippakuntaan

30.10.2017

Radion aamuhartaus 30.10.2017, piispa Samuel Salmi

Kasteen lahja elämälle

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Katselen kotini kirjahyllyä ja erotan sieltä arvokkaan näköisen teoksen. Se on kulkenut suvun teitä ja löytänyt paikkansa lopulta oman kirjahyllyni teosten joukkoon. Kirja on vanha vieraskirja, vanhempieni nuoruusvuosien ajalta.  Teoksen kannet ovat visakoivusta veistetyt, kuin asettaen jokaiselle tehdylle merkinnälle arvokkaan sisällön.

 

Ryhdyn selaamaan tätä vanha kirjaa, ikään kuin astuen muistojen sillalle.  Kirjan ensi lehdeltä erottuu maalaus Muonion kirkosta, oman syntymäseurakuntani pyhäköstä, joka kuin ihmeestä säästyi sodan hävitykseltä. Jatkan muistojen sillalla kulkemista. Lukuisat nimet ja erilaiset käsialat vilahtelevat silmien ohi. Joitakin ihmisiä saatan muistaa, vaikka olinkin pieni lapsi, kun kirjaa käytettiin.  Huomio kiinnittyi myös siihen, miten niin usein ihmiset toivottivat Jumalan siunausta heille, jotka olivat pitäneet heitä vierainaan.  Olen siis saanut elää siunauksen virrassa. 

 

Sitten pysähdyn kesken selauksen.  Edessäni on lehti, joka muistuttaa lähes vanhaa julistusta, sellaista, joka etsitään esiin kääröstä ja sitten luetaan, kuten joulurauhan julistuksessa.  Se oli edesmenneen isäni taiteellisella käsialalla kirjoitettu.  Sisältö oli vuosienkin jälkeen kohti käyvää luettavaa.  Teksti kuului näin: ”Tänään on perheen nuorin poika Samuel Johannes saatettu uskossa ja rukouksessa sisälle Jumalan temppeliin.  Kaunis ja kirkas oli Jumalan antama talvinen päivä.” Siinä se oli. Maaliskuun viimeinen päivä kaukaisen Lapin sydämessä.  Siellä minut kerran kastettiin isän jakaessa sakramenttia.

 

Kuvat kulkevat mielessäni. Sydämen silmin näen auringonpaisteisen kodin, hohtavat keväiset lumihanget ja rakastavan ystävien ilmapiirin.  Vieraskirjasta näen henkilöt, jotka ovat olleet todistamassa kastettani.  Useimmat ovat jo perille päässeitten ilossa, silloin vielä pienimmät jakavat kanssani elämän matkaa.  Näen mieleni maisemassa perinnekastepuvun, valkoisen, sodanaikana tehdyn hauraan mekon, siniset nauhat ja isoäidin pitelemässä itseäni kasteeni hetkellä.

 

Otsaani ja rintaani on piirretty ristin merkki. Se on ollut todistuksena siitä, kenelle kuulun siinä Jumalan temppelissä, josta isäni teki muistiinpanonsa.  Hän on minun Herrani ja Vapahtajani, jonka osallisuuteen omat rakkaani ovat tahtoneet minut liittää.  Miten suuresti he arvostivatkaan tätä hetkeä. Siitä tehtiin julistuksenomainen lehti kirjaan tuleville polville, mutta varmasti myös juuri minulle. Oli tullut aika löytää tämä viesti, elää ikään kuin uudelleen jotain, joka on muuttanut elämän.

 

Olen ollut nöyrän ylpeä kasteestani koko elämäni.  Se on ollut vahva suoja monia elämän tuulia vastaan.  Minua on kantanut tietoisuus siitä, että kaste ei ole vain ulkonainen toimitus, jossa maailmaan syntynyt toivotetaan tervetulleeksi ja samalla annetaan nimi, jolla uusi ihminen tunnetaan.  Se ei ole liioin muodollista liittämistä yhteisöön, seurakuntaan ja kirkkoon, vaan se on jotain, joka olemuksellisesti vaikuttaa ihmiseen ja antaa elämälle uuden suunnan. Kaste on peruuttamaton lahja, jonka arvo ja aarre pysyvät aina voimassa, koska lahjoittajana on Luoja itse. 

 

Olen kasvanut ymmärtämään, että kaste on Jeesuksen suurinta rakkautta, jonka hän ihmiselle antaa.  Se on elämän vettä, jonka lähde on ikuisuudessa, Kristuksen sydämellä.    Vesi on kasteessa – kuten Martti Luther myös toteaa -  Jumalan vettä, joka on ikuisen elämän ehto, kuten tavallinen vesi on ajallisen elämän edellytys.  Kun kasteen lahja annetaan, silloin Jumala täysin armosta ja rakkaudesta sitoutuu Kristuksessa ihmiseen.  Otsaan ja rintaan piirretty ristin merkki on toivon ja ylösnousseen Kristuksen merkki. Se muistuttaa parhaimmillaan joka päivä näkymättömällä tavalla siitä, kuka kulkee edellä ja kuka on kuolemaakin väkevämpi.  Hän on Kristus, Herra, joka on voimallisempi kaikkea kylmyyttä, kovuutta ja elämänvastaisia voimia.

 

Suljen vanhan vieraskirjan. Jään hetkeksi mietteisiini.  Kiitollisuus valtaa sydämen.  Minua on rakastettu, puolestani on rukoiltu jo elämän ensi askelilla.  Mutta suurinta kaikesta on, että minut on laskettu Vapahtajan syliin.  Kylmien viimojen puhaltaessa kaste on säilynyt vankkumattomana todellisuutena sielussani.  Se on ollut itse Kristus, joka kasteen kautta on pitänyt kiinni.  Ja hän on kulkenut edellä.

 

Myöhemmin elämässäni olen saanut kannettavakseni näkyvän ristin.  Piispan virassani kannan sitä, ja sekin muistuttaa pyhän kasteen todellisuudesta.   Se on merkki, joka kaikille kristityille julistaa voittoa kaikesta pahasta ja turmiovalloista.  Se on myös merkki, joka yhdistää koko Kristuksen kirkon yhdeksi Jumalan kansaksi idästä länteen ja pohjoisesta etelään.

Se päivä, joka minulle oli vanhan kirjan mukaan kaunis ja kirkas, on siis jokaisen kastetun omaisuutta nytkin.  Merkki, jolla juuri sinä olet siunattu, on hänen merkkinsä, joka on sitoutunut olemaan kanssasi tänäänkin.

 

Virsi 442

 

 

 

© Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Ojakatu 1, PL 85, 90101 Oulu. Puh: (08) 5358 510