EtusivuPiispaHiippakuntaHallintoKoulutus ja kehittäminenTyöalatYhteystiedotTöihin hiippakuntaan
Ajankohtaista

Koulutukseen osallistumisen peruuttaminen

Koulutukseen osallistumisen esteestä on ilmoitettava välittömästi koulutuksen järjestäjälle.  Koulutuksen järjestäjän yhteystiedot löytyvät koulutuskalenterista ao. koulutuksen kohdalta.  Mikäli peruutus tapahtuu kahta viikkoa ennen kurssin alkua tai ennen viimeistä ilmoittautumisajankohtaa, kurssilaiselle ei aiheudu kuluja. Myöhemmästä peruutuksesta peritään aiheutuneet kulut (esim. tilatut ruokailut ja/tai kahvit).

Koulutuksia ja tapahtumia

Koulutustiedotteita

Kansainvälisen/ monikulttuurisen työn neuvottelupäivä pidettiin 10.5.2016 Oulussa. PERUSKALLIO VAI KIVISYDÄN? – pakolaistilanteen päivitys. Ohessa materiaali.
Mitä mahdollisuuksia EU-rahoitus tarjoaa seurakunnille, niin toiminnan kehittämisen, kulttuuriperinnön vaalimisen kuin nuoriso- ja diakoniatyön osalta? Miten tulisi toimia hankeidean kehittämisessä konkreettiseksi EU-projektiksi? Miten hyvä hankehakemus kirjoitetaan, ja mitä asioita tulee ottaa huomioon hankeprosessin aikana? Tule kuuntelemaan, keskustelemaan ja inspiroitumaan EU-rahoituksen tarjoamista mahdollisuuksista!
1. Rippikouluopetuksesta lähdetään liikkeelle siitä, mitä nuori jo tietää. Osallistujien taustat poikkeavat usein toisistaan. 2. Siksi opettajien tulee käyttää ymmärrettävää kieltä opettaessaan. 3. Keskusteleva ote ja armollinen ilmapiiri auttaa rakentamaan kunnioitusta ja aidon kuuntelemisen henkeä. Opetusmenetelmien tulee olla tarkoituksenmukaisia ja tähdätä seurakuntayhteyden luomiseen. Tätä mieltä olivat tunnustuksen pastoraalikurssille osallistuneet papit maaliskuussa 2017.
Mentoroinnista syntyi käytännön varmuutta, levollisuutta ja kokemuksen siitä, että työntekijää kuullaan ja ymmärretään aidosti. Se auttoi jaksamaan ja käsittelemään työasioita paremmin. Arvokkaana koettiin myös seurakuntien kuulumisten vaihtaminen.
TT Teemu Kakkurin esitelmä seminaarissa 26.11.2015
© Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Ojakatu 1, PL 85, 90101 Oulu. Puh: (08) 5358 510